lauantai 16. tammikuuta 2010

Ananas-kookoskakku

Ajattelin tehdä ensimmäisen blogimerkintäni nyt kun tässä vielä makunystyrät laulavat halleluujaa... Minulla on koko päivän tehnyt mieli jotain kookosta sisältävää, jotain makeaa. Mietin kaakaon tekemistä kookosmaidolla, mutta siinä tulee vastaan se, että mitä sille lopulle tekee. Kaapeista ei löytynyt muuta kuin perusaineita ja nekin olivat vähissä. Googletin siis. Löytyi ohje Kookos-valkosuklaakakku, joka vaikutti juuri sopivalta, sans valkosuklaa (koska kyseisenlaiset tuotteet eivät säily kaapeissani). Suklaan sijaan laitoin (nelikulmaisen) vuoan pohjalle ananaspaloja. Taikina oli aivan jumalaisen hyvän makuista ja valmis kakku... taivas! Sitä sitten söin kookosmaitokaakaon kanssa.

Taikina tuli siis ohjeella

200 g margariinia
2 dl sokeria
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 ½ dl kookosmaitoa

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi, lisää munat yksitellen. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe, lisää puolet vaahtoon. Lisää kookosmaito, sitten loput jauhoseoksesta. (Kookosmaito kannattaa sekoittaa juoksevaksi ennen mittaamista.)

Vuokaan ananaspaloja, taikina päälle. 175 asteiseen uuniin 40-45 minuutiksi.

Kookosmaitokaakaoon tarvitsee pari-kolme ruokalusikallista kookosmaitoa mukia kohti, maun mukaan.

1 kommentti: